maanantai 29. lokakuuta 2012

Bailut metrossa!

Oli kaunis lauantai ilta, ja olin jo aikaa sitten paattanyt, etta kotiin aijon jaada ja bailaamaan en mene mistaan hinnasta..... Mitas sitten kavikaan! Opiskelu puuska meni yhta nopeaa ohi kuin F1- auto ja pian oltiinkin menossa. Tosin puhe oli, etta viimeistaan kolmelta kotia jo tullaan! Noooo....

Illan teemana oli Halloween ja minulla ei luonnollisesti mitaan paalle pantavaa! Ystavani Mane Armeniasta kuitenkin aneli, etta laittaisin eri hienon hiirimeikin paalle ja niimpa kaikkien kiinalaisten iloksi aloin meikkailemaan itselleni hiirenviiksia metrossa. Ei ole muuten helppo homma, mutta kylla onnistuu! Kohteenamme oli tietty metro asema, jolta bileet alkaisivat. Ideana oli, etta Halloween asuihin pukeutuneet paaasiallisesti lansimaalaiset juhlijat nousisivat tiettyyn metroon ja sitten metro vallattaisiin ja bileet jatkuisivat metrossa.. Pekingissa on sattumoisen katsos yksi linja, joka menee nelion kaltaisen ympyran. Paikalle saavuttaessamme paikalla oli jo reilusti yli 40 ihmista ja jengi bailasi Gangnam Stylen tahtiin! Batman oli tuonut mukanaan jonkin soittopelin, josta disco musa vaan pauhasi! Sen vartin ajan mita me siina venailtiin metroon paasya paikalle valui ihan hulluna jengia!! Tasan klo 20.00 juhla kansa hyokkasi metroon! Ja kylla ne kiinalaiset tuijotti ja otti kuvia! Koko metro oli niin taynna, etta ei siella pystyny tanssimaan eika liiemmin liikkumaan. Itse seisoin tukevasti metropenkin paalla ja bailasin siis katosta kasin.

Batman oli vieressa niin musa kuulu hyvin ja kaikki pomppi hulluna! Joka kerta kun metro pysahtyi uudelle pysakille, eivat kiinalaiset uskaltaneet tulla sisalle ollenkaan. Katsoivat vaan holmistyneena ja nauroivat. Kaikki myos hulluna vaihtoivat vaunua, jotta saisivat osan parhaista bileista, jotka oli tietty Batmanin vieressa. :D Joka ikinen kerta kun Gangnam Style alkoi kuulua niin jengi sekos hulluna! Jossain vaiheessa allekirjoittanutta alkoi hieman ahdistaa ihmisten paljous, mutta onneksi vasta loppu vaiheessa... Koko kierroksen ympari mentyamme kaikki poistuivat metrosta. Jalkeen jai.... BILEET! Laiturilla meita oli odottamassa 20 junailivirkailijaa ja taisipa pari poliisiakin olla messissa. Siina vaiheessa aattelin, etta eikohan poistuta paikalta ennen kuin kiinalaiset suuttuu. Batman katosi mystisesti musavehkeiden kanssa ja bileet alkoivat olla ohi! Suurin osa taman jalkeen suuntasi kohti Sanlitunia (alue Pekingissa, joka tunnetaan bailu/shoppailu/ suurlahetysto/lansimaalaisalueena) ja niin myos mekin! Suuntana oli Salsa Caribe ja hurja tanssiminen. Loppu iltahan siella vierahti ja klo 7.00 suuntasi bailu kaksikko takaisin Beiwain turvalliseen, mutta kylmaan syleilyyn!

ps. Mao tarkoittaa muuten kissaa..... :DDD

torstai 25. lokakuuta 2012

Osoite tanne!

Hei tassa olis mun osoite sita kysyville!

Helpointa mielestani on, etta tuosta tuon kopioitte ja iskette kirjeen paalle. :D Laittakaa viela johonkin China niin osaavat Suomessa laittaa oikeaan suuntaan! :D


北京市海淀区西三环北路19号
北京外国语大学西院留学生白楼
425C 房间
邮编:100089
中国


Niin ja nimi joo kans.... :DD
Huh! Vihdoinkin takaisin netissa!

Viime viikkoiset tapahtumat ovat vieneet enemman mun aivokapasiteettia kuin kiinan opiskelu yhteensa. Viime viikolla todellakin Toshiba sitten paatti hajota taysin! No onneksi taalla on yksi Costa Ricalainen jatka, joka on oollu toissa HP 6 vuotta. Itsehan asialla en osannut tehda mitaan ja kamuni totesi aika pian kans, etta Toshiba on nyt kuollut!

Kuvat ja kaikki muut jutut on tietty siella, mutta uusi kamuni lupasi pelastaa kuvat jonkin erilaisen laitteen avulla. Ei mitaan hajua miten se tapahtuu? No sitten viime lauantaihan meni sitten kokonaan uuden koneen ostossa. Ja olen loytanyt uuden inhon kohteen ja se on tietokoneet ja tietokoneliikkeet... Puolet ajasta en edes tajunnu mista puhuttiin ja kukaan taaskaan ei osannu kunnollista englantia. Luonnollisesti koneen kotiin saatuani hajotin sen ensi toikseni, kun en osannut asentaa google chromea.... :D Koko kone oli jaassa ja samoin kayttaja. Pikkuisen siina tirautin, kun viela tekstia pukkasi kiinaksi... No onnneksi uusi bestis tietokone nortti kamuni tuli pelastamaan tilanteen. Suomessa meinaan menna jollekin ATK-tunneille, kun ei tasta meinannut tulla sitten mitaan talla kertaa. Nyt kone tosin toimii kuin unelma, mutta ajoittaiset kiinalaiset tekstit kylla hairitsee.

Kiinankielesta tulikin mieleeni, etta olen edistynyt mielestani hienosti naissa opinnoissa! Ymmaran nykyaan jopa joitakin lauseita ja kysymyksia, mita multa kysytaan.. Mikaan ei ole palkitsevampaa kuin se, etta pystyy sanomaan jotain!! Meilla oli kotitehtava, jossa piti haastatella random kiinalaista. Mina menin meidan kampukselle ja etsin kasiini pahaa-aavistamattoman kiinalaisen ja haastattelin hanta! Ja tama jamppa ymmarsi kaikki mun kysymykset!!! Wuhuu! Nyt puhutaan todellisesta edistyksesta! :D

Pekingissa on muuten mahtavat kelit! Arska paistaa ja on viela aikas lamminta. Koko ajan kylmenee, mutta ei voi vielakaan verrata Suomen syksyyn. Ehka 5 kertaa on satanu vetta naiden 2 kuukauden aikana. Aikas uskomatonta musta. Takkia on joutunu jopa kayttamaan... :D Saasteen maara on liisantyny koko ajan. Kaytannossa tama tarkoittaa sita, etta koko ajan taalla on hieman sumuista. Esim. yksikaan kuva mistaan rakennuksesta ei ole taysin tarkka. Saasteet tuntuvat olevan myos syy kaikkien sairasteluun ja itsekin yskin koko ajan tai kurkku on kipeana.

Mutta nukkumaan pitais menna, silla huomenna on taas uudet seikkailut! Yritan laittaa huomenna lisaa kuvia tanne ja kertoa viime viikonloppuisesta retkestamme!


maanantai 8. lokakuuta 2012

Suomen seuraava huippumalli NOT!

Pakko kertoa viime lauantain riemastuttavista tapahtumista!

Kaikki alkoi itse asiassa perjantaina, kun olimme juhlimassa armenialaisen ystäväni syntymäpäivää. Olessamme eksyksissä ja etsiessämme edes yhtä henkilöä joka puhuisi englantia  paikalle pamahti kiinalainen naishenkilö, joka alkoi selventää asiaansa puoliksi kiinaksi ja puoliksi englanniksi. Onneksemme mukana oli kiinataitava venäläinen kaunotar. No tämä Wendy kertoi, että haluaisi kuvata meitä ei markinointihengessä omaan ?taideprojektiinsa?... Luonnollisesti tästä ei saisi palkkaa, mutta saisimme ilmaisen meikin ja tukan plus mahdollisia kuvia olisi mahdollista saada myöhemmin. Tytöt olivat ikionnellisia, mutta minua koko homma epäilytti. Olinhan koko kevään lukenut nettipalstat pullollaan olevista kiinalaisista huijauskeikoista.

Seuraavana aamuna sitten kuitenkin päätin, että "hitto vie! Jos se hullu nainen oikeasti haluaa kuvata minua niin anti mennä vaan!" Tosin soitin Wendylle varmuuden vuoksi, jotta kuvauksista ei varmasti tulisi mitään kuluja ja että saatais tarkka osoite. Varmuuden vuoksi jätin kaikki pankkikortit plus muut kotiin. Otin vain 1oo yuania messiin ( 13,5 euroa) ja piilotin yhden 100 yuanin setelin vielä rintsikoihin. Olin selvästi kuunnellut kaikkien paasauksen kunnolla, sillä henkisesti olin koko alkuajan valmis juoksemaan karkuun millä hetkellä tahansa.

Matka alkoi ja olimme todella innoissamme. Minä hieman skeptinen tästä uudesta malliurasta. Ensi töiksemme eksyimme noin 1km kohteesta, mutta lopulta löysimme vihdoin kohteemme. Kyseessä oli RÄNSISTYNYT talo ja hälytyskellot soi! Mulla oli mukana vesipullo ja meinaisin, että sillä sujuvasti kolkkaan kaikki kiinlaiset, jotka tulee liian lähelle. Seuraamme pientä kiinalaista naista ja koko ajan mietin, että ton nyt ainakin saan kolkattua. Saavuttuamme yläkertaan tuleekin Wendy jo vastaan ja näimme toisen länsimaalaisen tytön ja siinä vaiheessa totesin, ettei kukaan meitä yritä ryöstää. Ränsistynyt asunto oli vanha lastentarha, joka oli muunnettu kuvauspaikaksi. Oli taustaverhoa, valoa, jotain salamannäköistä, mekkoja, meikkauspöytä, sermi... etc.

Melkeinpä heti meidät istutettiin meikattavaksi ja jokaisella oli "oma" meikkaaja. Luonnollisesti kukaan ei puhunut englantia tai ainakaan ei minulle. Sen verran kuitenkin tajusin, että kyseessä oli opiskelijoita, jotka opiskelivat alaa. Jälki minun naamalla oli myös sen näköinen. Jos meikkivoide on liian tumma niin se on auttamatta liian tumma. Lisäksi mustat luomivärit ei sitten millään sovi näin vaalealle tytölle kuin minä. No tytöt olivat aika sekaisin minun silmistä ja ihonväristä muutenkin, että annettakoon anteeksi. Uhallakin oikein tuijotin heitä silmiin, niin meinas penselit tippua kädestä kokonaan. :DDD Kerrankin pystyin antamaan potutpottuina!! Koko ajan ne kuitenkin mun naamasta puhu niin annoin samalla mitalla. Jossain meikkauksen ja hiustenlaiton välissä hokasin, että niin joo nyt ollaan Kiinassa ne mekot ei tule sopimaan mulle!!!

Todellisuus oli juurikin niiin kauhea! Mekot eivät sitten millään menny päälle. :D Olis ehkä pitäny jättää se juhliminen vähemmälle viime keväänä. 3 kokoa jos olis ollu pienempi niin olis mahtunu. :DD No se ei kuvaajaa haitannut liiemminkin eikä minuakaan, kun oli se vaan niin jännää. Heti kun mekko oli "päällä" niin eikun kuvattavaksi. Minun tapauksessa otettiin aikas paljon kuvia mun kasvoista kun mekko oli puoliks auki takaa... Jossain  vaiheessa kuvauksia muistin, että ai niin joo mustahan ei yleensä saa hyviä kuvia niin meinasin melkein revetä, kun muistin jotain taannoisia juhannuskuvia tai edellistä passikuvaa, mutta onneksi unohdin ton samantien. Wendy oli mahtava kuvaaja, joka antoi epämääräisi ohjeita englanniksi ja puolet tais mennä ihan ohi. Olo oli kuin huippumalli haussa ohjelmassa ja ihan lopuksi Wendy ohjeisti "Give me some unexpected pose!" Meikä jäätyy ja unohtaa Tyra Banksin ohjeet ja tekee jotain hienoa posea...

Minä pääsin kuvattavaksi 2 kertaa eri mekoissa ja urugualainen ystäväni pääsi 1 kerran. No ystävämme Stacy varasti koko shown! Stacy on Venäjältä oleva mallinäköinen aivan huippu ihana ja älykäs tyttö ja näköjään myös synnynnäinen malli! Stacy kuvattiin ehkä noin 20 mekossa ja hän oli kuvattavana ainakin 1 h. Kuvaaja oli ihan sekaisin Wendystä ja kuvia otettiin lisää ja lisää! Ja tukka tehtiin ainakin 3 eri tavalla!! Ja oli Stacy vaan niin kaunis! Huh! Me mentiin sinne klo. 14.00 ja päästiin 18.30. Koko päivän aikana olin syönyt jugurtin ja juonu 0,5 litraa vettä. Olin aivan naatti! Stacy joka oli tehny ehkä 5 kertaa enemmän töitä oli edelleen kumma kyllä hengissä ja aivan samassa hapessa! Wendy kuvaajamme lopuksi yritti hulluna saada Stacya aloittamaan mallintyöt Kiinassa ja lupasi esitelle kaikille tuttavilleen ja talon omistaja oli valmis esittelemään Stacyn mallitoimistolle.Sillä aikaa toiset kaiksi tyttöä eli minä ja urugualainen naurettiin sivussa ja miettiin kuinka meille ei tarjottu mitään sopimuksia! :DDD

Täytyy sanoa, että taas kerran jatketaan yhtä kokemusta rikkaampana ja kyllä mää odotan niitä kuvia ihan hulluna!! Olin sen verran koomisen näköinen siinä meikissä jo ja "kuningatar" posetukseni lopputulos saattaa olla aikamoinen.

Sen sanon, että oli se hirmuisen vaikeaa ja tulipan todettua, että ei musta malliks kyllä oo!


tiistai 2. lokakuuta 2012

Hyvä ruoka parempi mieli!

Pakko kertoa kiinalaisesta ruokakulttuurista, koska on se vaan niin erilaista!

Tällä hetkellä syön kaikki ateriani ulkona  en siis asuntolassa. Syy tähän se, että ensinnäkin minulla ei oo niitä ruuanlaittovälineitä. Suurin syy tosin on se keittiö. Kukaan tuntemani vaihtari ei sinne ole vielä uskaltanut. Villejä huhuja olen kuullut, että jotkut siellä laittaa ruokaa ja on siellä sen näköistäkin välillä. Näiden syiden vuoksi syönkin siis nykyään ulkona. Ulkona syöminen on halpaa ja alle 2 eurolla saa hyvät safkat!!

Ruoka on yleisesti ottaen hirmu hyvää mun mielestä! Kiinalainen ruoka ei ole millään tavalla verrattavissa kiinalaiseen Suomessa. Joten unohtakaa kaikki ne ihme pöperöt!! Kokeileminen on hauskaa ja ruuat, jotka vaikuttaa oudoilta ulkopuolelta saattaa olla sairaan hyviä. Ennakkoluulot on hyvä heittää menemään samantien. Kiina ei ole myöskään nirsoja varten, sillä noin 99% ruokapaikoista ei löydy minkäänlaisia "länsimaalaisia vaihtoehtoja". Ei oo pihvejä eikä ranskalaisia. Jonkinlainen salaatti kylläkin löytyy monesta tasokkaammasta mestasta. Ruoka-allergigoillakin saattaa olla hankalaa, sillä missään listassa ei ole merkintöjä onko niissä esimerkiksi pähkinää. Kaikeksi onneksi kuitekin monesta ruuasta on kuvat ja kysyjälle aina vastataan jos sattuu tietämään ainesosat kiinaksi. Tällä hetkellä itselläni on hienoisia vaikeuksia lukuhommissa, sillä en pysty lukemaan menuita ollenkaan. Onneksi kuitenkin suurimmassa osassa rafloja on ne kuvalliset listat. :D

Mun mielestä täällä yleisesti ottaen syödään enemmän lihaa. Kasvisruokaa löytyy tietty hurjana, mutta usein kuitenkin esimerkiksi pikaruokaloissa ei välttämättä ole ollenkaan kasvisvaihtoehtoa. Kasviksia on tietty aina joka ruuassa ja listoilla on ruokalajeja, joissa ei ole lihaa. Tarjolla on kaikenlaista lihaa, kalaa, kanaa ja kasviksia. Kissaa ja koiraa ei oo missään! :D Kaikenlaista muuta lihaa löytyy ja esimerkiksi lehmän sisälmyksiä.

Syömiseen Kiinassa liittyy monenlaisia sääntöjä, joita itse en edes kaikkia tunnekkaan, mutta kerron tässä vain yleisesti syömisestä. Jokainen taitanee tietää jo kuinka kiinalaisessa ravintolla yleensä toimitaan eli kaikki valitsevat yhdessä tai erikseen ruokalajeja, jotka sitten jaetaan kaikkien kesken. Jos riisiä tai nuudeleita ei tilata erikseen niitä ei välttämättä tarjoilla. Lisäksi aina siis AINA syödään ruoka syömäpuikoilla ja niiden käytön osaaminen on aika triviaalia täällä. Tosin lusikalla tietty syödään kaikki keitot ja tietyt ruut ( paistetturiisi) joten niillä voi tietty syödä jos niitä löytyy. Länsimaalaisissa ravintoloissa tietenkin löytyy haarukat ja muut, ja lisäksi myös turistimestoja lähellä olevissa ravintoloissa saattaa olla haarukat. Pukoilla syöminen ei loppujen lopuksi mielestäni ole niin vaikeaa ja harjoittelu ei vie paljon aikaa.

Ruokailu Kiinassa eroaa aika monilla tavoilla suomalaisesta ravintola ruokailusta. Ravintoloihin mennään usein isoilla porukoilla perheen ja ystävien kanssa. Ravintolaan mennään viikonpäivistä riippumatta. Ruokailu saattaa kestää kauankin ja jos ravintolassa syödään niin kuluista ei välitetä. Ruokalajeja tilataan monia erilaisia. Ruokailu ei ole millään tavalla harrashetki niin kuin monesti Suomessa, vaan ravintolat ovat erittäin meluisia. Asiakkaat huutavat tarjoilijoiden kanssa kilpaa ja tarjoilijat saattavat vain heittää puikot pöydälle ja kiiruhtaa seuraavaan pöytään. Tarjoilijat myös huutelevat toisilleen huoneen toisesta päästä toiseen ohjeita. Erillinen siivoustiimi tulee paikalle siivoamaan edellisten ruokalijoiden jätökset. Josku siivoustiimin kärryt on niin karseessa kunnossa, että ei pidä katsoa tai miettiä liikaa niiden sisältöä.

Jos kyseessä on jokin muu kuin lounasmesta niin odota aina, että tarjoilija vie pöytään tai sanoo, että tonne voi mennä.Yleensä jos on iso seurue niin yksi henkilö tilaa koko seurueen ruuat, mutta me ollaan kyllä aina tilattu vaihtareiden kesken yhdessä. Itse pöydässä kaikki nostelevat omilla puikoilla omalla lautaselleen ruokaa puikoilla. Jos ruuassa on luita tai jotain mistä et pidä, sen voi aivan hyvin tiputtaa pöydälle. Ruuanjätteiden tippuminen pöydälle ei ole paha tapa, vaan täysin normaalia. Tilatut ruuat eivät tule välttämättä samaan aikaan, vaan ensimmäisen ja viimeisen välissä voi olla jopa 10 minsaa. Näin ollen heti kun ruoka tulee niin saa aloittaa syömisen ja pitääkin, sillä jos ei aloita syömistä niin tarjoilija saattaa luulla, että ruuassa on jotain vikaa. Puikkoja ei saa laittaa pystyyn riisiin tai mihinkään muuhunkaan ruokaan, sillä se viittaa kuolemaan ja ei ole hyvä asia. ( puikot olis niinku suitsukeet haudoilla).

Iltaisin näkee, että kiinalaisetkin ottaa kuppia, mutta vieläkään usein naiset eivät ota alkoholijuomia. Lounaalla ei ole mielestäni hyvinkään tavallista, että kukaan joisi alkoholia. Usein ruuankanssa tarjoillaan joko teetä tai kuumaa vettä. Juomisia voi tilata tietty erikseen, mutta jos listasta ei löydy sopivaa joutavaa niin TADAA tuo omat juomat messissä. Kyllä omien juomien tuominen on sallittua ja varsinkin perheelliset tulevat isojen limupullojen kanssa. Alkoholin tuominen ei ole sallittua kuitenkaan. Mainittakoon vielä, että melkeinpä kaikissa ravintoloissa saa polttaa sisällä. Kyllä syödään ja poltetaan.

En taida tällä kertaa luennoida enempää! Kampei!!